• Vekarateatterin tettiläiset

Teatteriharrastus antaa paljon

”Kaikki täällä ovat niin aitoja. Tämä on paikka, jossa voi olla vaan ihan oma itsensä”, sanoo 15-vuotias Ronja Packalén, kun häneltä kysytään, miksi hän aloitti teatterin harrastamisen. Ei ehkä ensimmäiset sananvalinnat, jotka tulevat mieleen, kun ajatellaan teatteria. Eikö teatterimaailmassa kaikki ole juurikin illuusiota ja jopa kivet näyttämöllä paperimassalla päällystettyä styroksia? Vaikka tavarat eivät näyttämöllä aina olekaan sitä, miltä näyttävät, niin ihmiset, jotka teatterissa toimivat, ovat aitoja. Vekarateatterissa kaikki hyväksytään sellaisena, kuin ovat.


Ronja muistelee, kun kertoi muutamia vuosia sitten äidilleen, että haluaisi päästä harrastamaan teatteria. Äiti googletteli, ja löysikin Keravalta lastenteatterin, jossa voi harrastaa ja suorittaa tätä nykyä myös teatteritaiteen perusopetuksen laajan oppimäärän.


Myös Kurkelan koulun TET-harjoittelu keväällä suoritettiin Vekarateatterilla. ”Sain tehdä vaikka mitä. Olen kastellut kukkia, järjestellyt näyttämötarvikkeita, auttanut ompelijaa Pikku naisia -esityksen puvuston kanssa, sekä maalannut mainoskyltin samaan esitykseen”. Pikku naisia -esityksen kyltin teko oli oikein mieluisaa. Ronja pääsi itse suunnittelemaan ja toteuttamaan sen alusta lähtien. Normaalisti koulussa tehdään korkeintaan A3 taidetta, mutta nyt sai tehdä itseään isomman maalauksen. ”Silloin täytyy ottaa ihan eri tavalla huomioon mittasuhteet ja suunnitella etukäteen,” kiteyttää Ronja. Tehopakkaus Ronja teki kyltin 1,5h ennätysajassa.


”Improvisaatiojutut ovat teatterissa ihan parhaita. Tykkään siitä, että voi vaikuttaa asioihin ja myös TET-harjoittelussa minun mielipiteelläni on väliä. Se mitä sanoo, sillä on merkitystä.” Ronja harrastaa teatterin lisäksi vapaa-ajallaan maalaamista, piirtämistä, lukemista ja musiikin kuuntelua. Tylsää hetkeä ei arkeen mahdu.


Entä mitä Ronja haluaisi sanoa tuleville Vekarateatterin oppilaille? ”Tänne kannattaa tulla, koska täällä voi olla just sellainen kun on. Vekarateatterilla on tosi hyvä yhteishenki. On niin mukava olla omiensa seurassa. Pystyy kehittymään niin teatterityössä kuin omana itsenään”.


Ilmoittautumiset Vekarateatterin lukuvuodelle 2022-23 ovat käynnissä, samoin kesäkursseilla on vielä vähän tilaa.


Lue myös lehtijuttu Keski-Uudestamaasta: https://www.keski-uusimaa.fi/paikalliset/4616096



36 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Etänä, taas.