top of page
Writer's pictureVekarateatteri

Junalla kesäteatteriin

Päivitetty: 5. syysk. 2023

Aivan Keravan keskustan kupeessa sijaitsevan Hyyppärän kesänäyttämön kolmas kesä tarjoaa ohjelmaa sekä lapsille että aikuisille. Ja vaikka Me Rosvoloissa autolla kaahataankin, yleisö pääsee paikan päälle helposti julkisilla.

Me Rosvolat on kirjailija Siri Kolun kansainvälinen menestysteos, jonka näyttämöversion saapumista Keravalle ehdittiin jo odottaa, onhan Kolu asunut teinivuotensa Keravalla, ja aviomies Marko Kokko pyörittää kesäteatterielämyksien lisäksi teatteritaiteen perusopetusta tarjoavaa Vekarateatteria. Kokko on myös ohjannut näytelmän sisäpiiriläisen ymmärryksellä aiheesta ja henkilöistä. Vekarateatterin tyylin mukaisesti lapsiroolit on täytetty taitavilla, oikean ikäisillä näyttelijöillä. Pääosaa, Vilja-tyttöä, esittävät vuorovedoin Enni Anttonen sekä Kolun ja Kokon oma tytär Milja Kokko. Aikuisrooleissa nähdään mm. juuri teatteriopintonsa aloittava Veera Räsänen Hilda Rosvolana, Kalle Kivinen huikean tunteikkaana Hurja-Kaarlona sekä Jukka Hurjanen valloittavana Kulta-Petenä. Esitykset jatkuvat kesätauon jälkeen heinäkuun 21:enä päivänä ja jatkuvat 6.8. asti.

Aikuisten kesäteatterinälkään Keravalla tarjoillaan Hanna Rytin mustaa työelämäkomediaa Aatosta jaloa ja alhaista mieltä. Näytelmä kertoo toistaiseksi fiktiivisen tarinan koko julkisen sektorin valtaavasta Tax&Money Corporationista ja ihmisistä näin syntyneen koneiston rattaissa: toiset pyrkivät fuusion pyörteissä urallaan eteenpäin, toiset palavat loppuun ja jotkut juttelevat kaloille. Lukuisissa komedioissa kyntensä teroittanut Mikko Dahlström on päässyt ohjaamaan kuutta taitavaa ja kokenutta harrastajanäyttelijää ja meno näyttämöllä on sen mukaista. Eduskuntavaalien myötä arvaamattoman ajankohtaiseksi noussut näytelmä on nähtävissä aina 13.8. asti.

Katsomo on katettu ja esityspäivinä Hyyppärän viihtyisässä pihapiirissä ja salissa toimii kesäkahvila klo 12-18.

Hyyppärän kesänäyttämö, Kalevankatu 1, 04230 Kerava. Liput 12/20€. www.vekarateatteri.fi

Esitykset

Me Rosvolat

pe 21.7. klo 18, su 23.7. klo 15, ke 26.7. klo 14 ja 18, to 27.7. klo 18, su 30.7. klo 15, ti 1.8. klo 18, ke 2.8. klo 18, to 3.8. klo 18, su 6.8. klo 12

Aatosta jaloa ja alhaista mieltä

pe 30.6. klo 18, su 2.7. klo 15, ti 4.7. klo 18, ke 5.7. klo 18, to 6.7. klo 18, su 9.7. klo 15, pe 4.8. klo 18, su 6.8. klo 18, ti 8.8. klo 18, ke 9.8. klo 18, to 10.8. klo 18, su 13.8. klo 18

20 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page