• Esitykset
  • Ryhmät
  • Teatterista
  • Yhteystiedot
  • Menneistä esityksistä

    Kyllähän sä pärjäät? – komedia aikuisuudesta

    img_9486

    Keravan Nuorisoteatterin loistavan, Tampereen Teatterikesässä huomioidun Too bad to say that? -esityksen itsenäinen jatko-osa sukelsi aikuisuuden haasteisiin siinä, missä edellinen esitys ruoti nuoruuden taakkaa pohjamutia myöten.

     

    Koko perheen Kalevala 2017

    Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi Vekarateatteri sovitti Kalevalan näppäräksi puolentoista tunnin ja kolmen näyttelijän paketiksi.

    Risto Räppääjä ja Pakastaja-Elvi 2016

    Toista Risto Räppääjä -näytelmää saatiin odottaa peräti seitsemän vuotta, mutta tulihan se sieltä ja hauskaa oli!

    Kuuluisa Kiljusen herrasväki 2015

    Vasiten Keravan kartanon kesäteatteriin kirjoitettu, aivan uusi Kiljusen perheen seikkailu! Esitettiin myöhemmin Olkkolan kesäteatterissa vuonna 2017.

    Ei meidän koulua! 2014

    Pienten kyläkoulujen ja erityisesti Nuppulan lasten puolesta kampanjoitiin ja kouluttimenjohtajia vastustettiin vimmaisesti.

    Kuinka Kum-Maa on kaikkialla 2013

    Marjatta Kurenniemen satuun pohjautuva huima seikkailu vei pienen Pau-tytön Kum-Maan ihmeelliseen satumaahan.

    Mestaritontun seikkailut 2012

    Prinsessoja, noitia ja kiperiä tilanteita vilisevä klassikkosatu tempasi mukaansa vanhat ja nuoret ja aika monet siltä väliltäkin.

    Suojelusenkeli 2011


    Koulun alkua odotellessa elokuussa 2011 nähtiin Sakari Topeliuksen näytelmä Suojelusenkeli. Kyseessä oli TIO Sari Aallon ohjauksen opinnäytetyö Metropolia AMK:sta.

    Piilomaan pikku aasi 2011


    Heinäkuu 2011 kului Piilomaassa, jossa pikku aasi, Korppu-koira ja Pikimusta kissa ilahduttivat yleisöä ja siinä sivussa lopettivat Muuli Mukkeliksen sortovallan.

    Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset 2010

    Heinähattu ja Vilttitossu joutuivat vastatusten kriminaalien taiteilijaveljesten Kustaa ja Adam Rubensin kanssa.

    Risto Räppääjä ja Nuudelipää 2009

    rauha_ja_risto_webKesä 2009 meni Risto Räppääjän ja Nuudelipään tahdissa. Samalla rikkoutui Vekarateatterin katsojaennätys. Esityksen kävi katsomassa yhteensä 3877 lasta ja lastenmielistä.

    Röllimetsä 2008

    maahiskeiju_ja_rolliVekarateatteri kävi pelastamassa Röllimetsän Allu Tuppuraisen käsikirjoituksen avulla. Ensihoitajina toimivat Severi Haapala ja Mimosa Lindahl.

    • saapis1_web
    • robinhood2
    • loma_web
    • loytyy-kirva
    • img_4193
    • kuva_historia
    • kaunotar_ja_hi_web
    • img_4168
    • knut-jenni-kokee
    • holm2_web
    • img_20181109_102551
    • knut-maijulla-tukalaa
    • knut-ilona-tanssi-3
    • knut-ilona-tanssii-2
    • tonttu-001
    • img_9486
    • knut-ilona-tanssii
    • tonttu-007
    • susi_ja_punis_web
    • robinhood3_0
    • knut-maiju-mutrussa
    • rauha_ja_risto_web
    • kuka-pelkaa-noitia-kuva
    • knut-tiia-ja-laura
    • knut-maiju-ja-tiia
    • img_4190
    • img_4175
    • img_4221
    • robinhood1
    • pekka_ja_koukku_web
    • emk-pieni
    • img_4161
    • knut-annika-ja-maiju
    • erkko_web
    • Versio 2
    • na%cc%88ytto%cc%88kuva-2015-6-29-kello-8-59-42
    • tonttu-004
    • satunappi_002_web
    • maahiskeiju_ja_rolli
    • katse-toisiinsa
    • vilko1_web
    © Vekarateatteri 2013 - Design: Tanja Pelkonen